Elämme tänäpäivänä luottoyhteiskunnassa. Kaikkea saa luotolla ja osamaksulla: auton, asunnon, puhelimen, iPadin, sohvan, astiat, vaatteet, silmälasit jopa koiranpennun. Yhteiskunta haluaa ihmisten kuluttavan, jotta yrittäjillä olisi toimeentuloa ja varaa palkata työntekijöitä, joilla olisi varaa maksaa veroja ja ostaa taas tuotteita.
Jos maksan ostokset kaupassa käteisellä, kanssa asiakkaat katsovat minua kuin halpaa makkaraa. Käteisrahan käsittely on kaupoille kallista - sen hinnoittelevat pankit.
Jos otan pankista luottokortin, jolla maksan ostoksiani, joudun joka tapauksessa maksamaan luoton jonain päivänä pois.
Olen moneen kertaan lukenut (ja nauranut) aikakausilehdistä, kuinka nuoret aikuiset ajattelevat että ostaessaan luotolla, heidän ei tarvitse koskaan maksaa luottoa pois. Viimeisimpänä taisi olla BB-Henna Kalilainen, joka erään lehden palstoilla voivotteli ulosotossa olevia laskujaan ja luottojaan.
Yhteiskunta ei opeta meitä viisaaseen rahankäyttöön. Vanhemmat eivät opeta lapsiaan viisaaseen rahankäyttöön. Kun vanhemmat maksavat lastensa kaikki ostokset, vaatteet ja huvitukset, he opettavat nuorille elintason, jota he eivät pysty ylläpitämään sen jälkeen kun lapset muuttavat pois kotoa.
Mutta nuoret haluavat edelleen käydä ravintoloissa syömässä, tavata kavereitaan, bailata ja ostaa viimeisimmät iPhonet. Ja koska ollaan koulussa, ei ole rahaa eikä halua mennä töihin, otetaan pikavippejä joilla rahoitetaan elintasoa. Noidankehä on valmis.
Elämä ilman luottoja on kallista. Mutta jos koulut ja vanhemmat opettaisivat lapsiaan oikeaan rahankäyttöön ja työntekoon, elämä ei olisi luoton varassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti